tiistai 29. marraskuuta 2016

Jouluinen konsertti 11.12.2016

Heinävaaran Seurojentalolla on tarjolla jouluinen konsertti sunnuntaina 11.12.2016 klo 18. Oman kylän viulu- ja sellotaiteilijat Anton ja Renata Solonen viihdyttävät meitä soitollaan. Ohjelmassa on kauneimpia klassisia, jouluisia ja suomalaisia musiikkikappaleita. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelman saa kolmella eurolla. Tapahtumassa on Heinävaaran Marttojen kahvio. Tervetuloa!
Konsertti toteutetaan Joensuun kaupungin kulttuuripalvelujen tuella.

Syyskokous 30.11.2016

Yhdistyksemme syyskokous pidetään 30.11.2016 klo 19 alkaen Heinävaaran Seurojentalolla. Tähän kokoukseen kannattaa tulla, jos Heinävaaran kehittäminen asuinpaikkana kiinnostaa. Asialistalla ovat toimintasuunnitelma ja yhdistyksen toimijoiden valinta sekä päivitämme yhdistyksen sääntöjä. Rattoisaa yhdessä oloa ja keskustelua vilkastuttaa kyläläisten joulukahvit. Tervetuloa!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kyläilta 5.10.2016 Seurojentalolla

Heinävaaralaisten kyläiltoja jatketaan turvallisuusteemalla 5.10.2016 klo 18.30 alkaen Seurojentalolla. Tällä kertaa perehdymme alkusammutukseen, johon meitä opastaa Jorma Könönen. Lisäksi illan aikana keskustellaan, millaista kylätoimintaa Heinävaaralla kaivattaisiin tai olisi tarpeen. Paikalle kannattaa tulla, sillä tarjolla on myös iltakahvit.

Tervetuloa kaikki kyläläiset!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Revi siitä! - NYT

Jättipalsamit kukoistavat parhaillaan.

Jos sen esiintymistä halutaan rajoittaa, kannattaa toimia heti. Paras tapa on kiskoa se maasta irti ja varmistaa, että juuret jäävät kuivumaan - näin kasvi kuihtuu ennen kuin ehtii levittää siemeniään ympäristöön.

Lisätietoa jättipalsamista vieraslajina.


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Revi siitä! -kampanja käyntiin

Viime syksynä kyläyhdistyksessä suunniteltiin jättibalsamin vähentämiseksi talkoita heinäkuun loppuu, mutta kesä ja kasvillisuus ovat edenneet tänä vuonna hyvää vauhtia, joten jättibalsamin hillitseminen kannattaa aloittaa jo nyt.

Jättibalsamin kukka on kaunis eikä siis ihme, että sitä on hankittu puutarhoihin kukoistamaan. Se on kuitenkin tehokas leviämään siementen välityksellä ja tekee peittomaisen kasvuston, jonka alla muut kasvit eivät menesty. Tässä kuvassa kasvustoa ennen kukkimista.


Kyläyhdistys haastaa nyt Heinävaaran asukkaat hillitsemään jättibalsamin leviämistä, kannattaa aloittaa omalta pihaltaan. Helpointa se on nyt, kun kasvi vasta aloittelee kukkimista. Kasvin saa helposti irti juurineen ja ennen kukintaa nyhdettynä se ei leviä edelleen.


Omalla pihalla olen joskus kokeillut niittämistä, mutta katkaistuna varresta voi kasvaa uusia haaroja. Haarojen päähän aikanaan ilmestyvät kukat, jotka taas onnistuvat levittämään kasvia siementen avulla entistä enemmän.

Jos kukinta on jo pitkällä, ei kannata enää mennä käsittelemään kasvustoa. Tällöin saa vain aikaiseksi siementen hyvän leviämisen. Jättibalsami nimittäin suorastaan ampuu siemenensä ympäristöön, kun kasvia liikuttaa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Aurinkoiset Ryssäysmarkkinat

Lauantaina 2.7. vietettiin Heinävaarassa aurinkoiset Ryssäysmarkkinat. Myyjiä oli paikalla parikymmentä. Tarjolla oli leivonnaisia niin kahvioissa kuin kotiinvietäväksi. Vaatevarastojaan saattoi täydentää niin päähän, vartalolle kuin jalkoihin laitettavilla asusteilla, nopeimmat saivat jopa saappaat edullisesti. Kotiin saattoi hankkia mattoja sekä erilaisia käsitöitä, yhtenä erikoisuutena lammastuotteet. Tarjolla oli vielä kesäkukkiakin. Lapsille löytyi leluja sekä muuta mukavaa touhuamiseen. Kodin puhtauteen saattoi panostaa pesuaineilla ja siivousvälineillä. Eli kaikenlaista kaikkeen tarpeeseen oli myynnissä.

Todella kaikenlaista tavaraa oli tarjolla lukuisilla kirpputoripöydillä tai -peräkärryillä. Tekstiilien lisäksi niiltä löytyi astioita, koneita ja vanhojakin tarvaroita. Kaikkea, mitä ihmisen elämään kuuluu sen eri vaiheissa...

Toimitaa oli varsinkin lapsille; pomppulinna oli suosittu paikka perheen pienimmille, hieman isommat sprinttasivat potkulaudalla ja piirtäjät saivat teoksensa bussin kylkeen rakennetussa taidenäyttelyssä. Nopeimmat potkulautailijat ja eniten yleisöääniä saanet piirustusten tekijät palkittiin.

Aikuisillekin löytyi haastetta tikkakilpailussa. Heittokertoja tuli kaikkiaan 55 ja näillä saatiin selville markkinoiden parhaat heittäjät lapsissa, naisissa ja miehissä. Kaikkien sarjojen voittajat saivat komeat pokaalit.

Mukavaa oli, vaikka aurinko poltti järjestäjien ihoa. Ensi vuoteen kehitämme tapahtumaa ja uusia ideoita kannattaa viestittää kyläyhdistyksen aktiiveille, jotta saamme kaikille mukavan tapahtuman.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ryssäysmarkkinat 2.7. Marjuskan pihassa

Heinäkuun alun Ryssäysmarkkinoilla on tarjolla monenlaista tekemistä koko perheelle. Marjuskan pihassa on tuolloin myynnissä kahvia, lettuja ja muuta hyvää sekä suolaisen nälkään makkaraa. Päivän mittaan kannattaa poiketa myös Heinävaaran Seurojentalolla, jossa tarjolla lohikeittoa.

Myynnissä on syötäväksi piirakoita ja muita leivonnaisia, menopeleiksi mopoja ja pyöriä sekä muunlaisia koneita, ja vielä koristeeksi ja käyttöön tuohitöitä, mattoja ja kasseja. Monenlaista tavaraa löytyy lisäksi kirpputorilta.

Tekemistä markkina-alueelta löytyy lapsille pomppulinna sekä piirtämistä aiheesta "Meidän kylä". Piirtäjät palkitaan kierrätyskirjalla. Piirroksista rakennetaan markkinoiden ajaksi taidenäyttely, jossa yleisö voi antaa palautetta piirtäjille ja äänestää mieleistään piirustusta. Kaikenikäiset voivat testata käden vakautta tikkakisassa sekä katsella niin kilpa- kuin vanhoja autoja. Infoa saa syksyn mäkiautokisaa varten Jarmolta.

Vaikka monenlaista tarjontaa on jo tiedossa, niin vielä voi varata myyntipaikkoja - soita Markulle (p. 0500 279 710). Jos tarve vaatii, niin markkina-aluetta voidaan laajentaa tien toiselle puolelle Ovestan pihalle.